maanantai 27. tammikuuta 2014

Tavoitteet ja suunnitelmat vuodelle 2014


Ajattelin nyt vähän listata ajatuksia mun tavoitteista ja suunnitelmista tälle vuodelle.
On kiva kun on jotain mitä tavotella ja odottaa.

Ensinnäkin harrastuksia.
Mulle yksikseen (kuntosali) ja mulle ja pojalle yhdessä (värikylpy, muskari, vauvasirkus, tanssitan vauvaa)
Myös miehen kanssa olisi kiva keksiä joku yhteinen harrastus, jossa kävisi vaikka kerran kaksi kuukaudessa. (toistaiseksi kysymysmerkki, että mitä se sitten olisi..Ideoita?)

Työpaikka.
Haluaisin aloittaa ensin osa-aikaisesti. 1-2krt/vko. En haluaisi vielä laittaa niin pientä lasta hoitoon. Poitsu on nyt 9kk.
Suunnitelmissa on myös aloittaa eräs jälleenmyynti. Uusi korusarja on tullut Suomeen ja kiinnostuin tästä erittäin paljon. Saisi omalla nimellä nettisivut, josta asiakkaat saavat ostaa koruja 24/7 ja lisäksi pitäisin perinteisiä esittelykutsuja.

Vähemmän herkkuja.
Mä syön herkkuja tyyliin joka päivä. Karkkia, jätskiä, sipsiä, suklaata, vanukasta, keksejä..Sokeriaddiktio? Nojoo olen hoikka ja en ole lihonnut silti yhtään, mutta ei herkuttelu silti mitään terveellistä ole...varsinkaan hampaille.

Rahan säästäminen ja menojen pienentäminen.
Kaikki poitsun vaatteet ja lelut voisi ostaa käytettynä. Turussa on todella hyviä kirppiksiä, joissa on uudenveroisia ja edullisia vaatteita.
Itselleni voisin myös ostaa vähemmän vaatteita, kenkiä ja laukkuja ja pääosin käytettyjä.
Turussa on Olga-Neiti niminen vaatedivari, jossa on aivan ihania vaatteita laidasta laitaan, myös merkkivaatteita. Ajattelin myös aktiivisemmin myydä netissä ja kirppiksillä meidän vaatteita ja muutenkin suursiivota koko kämppä. Jos vaikka löytyisi jotain meille turhaa tavaraa, joka on ehkä jonkun toisen aarre.

Antaa aikaa itselleni ja nauttia elämästä
Vauvanhoito on välillä erittäin raskasta ja väsyttävää hommaa, vaikka maailman ihanin ja palkitsevin asia onkin. Välillä äitikin tarvitsee omaa aikaa, jotta jaksaa taas olla hyvä ja energinen äiti.

 Tässä muutama asia :)
Mukavaa alkanutta vuotta kaikille!


sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Mineraalipuuterit

Mikä on maailman paras meikki? Mun mielestä ehdottomasti mineraalipuuteri!
Olen itse käyttänyt mineraalipuuteria n. 6 vuotta.
Se on äärettömän helppoa ja nopeaa.
 Se on suunniteltu sekoittumaan kauniisti, luonnollisesti ja virheettömästi ihoon ja antaa kasvoille kauniin ja virheettömän loisteen/hehkun.
Se on eräänlaista puhdasta kosmetiikkaa jota valmistetaan ainoastaan luonnollisista, maasta saatavista aineksista. Luonnon kosmetiikka jättää vain pienen hiilijalanjäljen planeettaamme verrattuna normi meikkeihin. Mineraalipuuterit ovat ekologisesti ystävällisiä. Tietenkin mineraalipuutereita on markkinoilla valtava määrä ja poikkeavat hieman toisistaan.
Mun suosikkeja ovat Sheer Cover, Bella'pierre ja Loreal True Match Minerals.

Mulla on tällä hetkellä joka päiväisessä käytössä on tuo Lorealin minerals.
Se sisältää 95% mineraaleja, sekä hellävaraisen ja hoitavan, aloe veraa sisältävän koostumuksen.
Ei tuki ihohuokosia eikä sisällä säilöntäaineita.Sopii kaikille ihotyypeille. WAU!

Purkissa on aina mukana tuo puuterisuti, eli ei tarvitse erikseen ostaa sitä.
Muutenkin on hyvä, että säännöllisesti ostaa uudet meikkisudit, aika paljon kerää bakteereja pidemmällä käytöllä.
On myös ihan ok pestä tuo suti ennen ensimmäistä käyttökertaa, koska siitä saattaa muuten irrota aika paljon karvoja. Ihan pesuainetta ja voi käyttää myös hoitoainetta (pehmentää)
Muutamassa sekunnissa saa pyöräytettyä puuterisudilla kasvoille kauniin hehkun, peittää ihon virheitä ja ei tunnu edes meikiltä. Yksi purkki kestää pitkään, koska tätä ei tarvitse edes kovin paljon.


Tuo Sheer Cover on ensimmäinen mineraalimeikki, jota kokeilin silloin vuosia sitten. Tilasin TvShopista...kyllä juuri sieltä! :D Ihastuin siihen heti, mutta se tuntui sillon turhan hintavalta mun kukkarolle. Nyt olen harkinnut, että voisin sitä taas alkaa tilaamaan.

Bella'pierre:n mineraalimeikkihin tutustuin Kampin ostoskeskuksessa. Siellä oli myyjiä pysäyttämässä ihmisiä ja kysymässä "haluatko kokeilla mineraalipuuteria?" Suostuin, koska tuote vaikutti kiinnostavalta. Myyjä putsasi toiselta puolelta kasvojani meikit pois ja laittoi tilatte tätä Bella'pierre merkistä mineraalimeikkiä. WAU! Oli pakko ostaa, vaikka purkki maksoi 40€.

On tullut kokeiltua myös muita merkkejä mm. lily lolo, benecos, lumene, Dermosil. Kaikki on nuo on aina olleet ihan hyviä, mutta kokeiluksi kuitenkin on jäänyt..

Pitäydyn tällä hetkellä toistaiseksi vielä Lorealin tuoteessa.

Kannattaa kokeilla ja ihastua!
Mä niin uskon näihin tuotteisiin, että voisin nähdä itseni myymässä ja mainostamassa näitä! :D



Erilaiset ja samanlaiset

Ihanan ystäväni loistava postaus meidän yhteiskuvauksista:
http://merensininen.blogspot.fi/2014/01/mut-mun-elamassa-riittaa-kun-oot-tassa.html

Tuli tippa linssiin, niin kauniista sanoista <3

Käytiin tosiaan kuvauksissa, jossa tarkoitus oli näyttää kuinka erilaisia ollaan, mutta kuitenkin niin samanlaiset. Upeita kuvia otti Mia Sjögren. Tsekkaa ;)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Välimeren risteily VOL5

Tässä viimeinen postaus kesän reissusta. Sisilian ja Napolin pieni esittely.

Maltan jälkeen saavuimme Sisiliaan. Tuo Italian kaunis saari, jossa on Antiikin raunioita, tulivuoria ja vehreyttä.
Yleisesti Italiassa ja Espanjassa nuo kadut on hieman hankalia, ahtaita ja voivat päättyä ihan yhtäkkiä. Matkarattailla oli välillä hieman hankala liikkua, mutta selvittiin hienosti.

Mielestäni Sisilia oli kaunis ja sympaattinen paikka, jota voin lämpimästi suositella ja toivottavasti pääsen itsekkin vielä matkustamaan sinne. Paljon jäi näkemättä, mutta päivän visiitiltä jäi hyvä kuva paikasta. Sisilia on niin suuri saari ja paikat poikkeavat paljon toisistaan. Vuoristosta vehreyteen ja hiekkarantoihin. Nyt kirjoittaessa tätä, tulee mieleen kaikenlaisia mielikuvia. Sisilia kiehtoo.

Tietenkin Sisiliasta tulee mieleen mafia. Aina kun näkee pukumiehen, niin mielikuvitus alkaa laukkaamaan. Meninne erään kirkon ohi ja ulkona oli hääseurue, mies heti tokaisi "Ihan varmasti tuolla on mafiahäät" :D heh..

Kävimme tietenkin jätskillä ja cappuccinolla. Otin pistaasijäätelöä ja oli kyllä taivaallista ja myös kahvi Italiassa oli hurjan hyvää.

Kiertelimme Cataniassa. Shoppailimme ja ihailimme kauniita taloja. Valloittavan ihana paikka!

Tässä vielä parhaat palat Sisiliasta. 

 Simpukka suihkulähde

 Kauniita rakennuksia on paljon..

 Ihana kahvila

 Catanian Elefanttiaukio

 Jäätelöä ei voi olla syömättä Italiassa
 Tässä mun pistaasijäde ja capuccino

 Santa Maria dell'Elemosina

 Jäbä <3

 Liu Jo! Mun lemppari. Yhet farkut tarttui mukaan

 Taas ihmispatsas. Katutaiteilijoita on todella paljon Italiassa ja Espanjassa

 Fountain of Proserpine
Upea suihkulähde

Poitsu matkusti bussissa isin sylissä.


Olen unohtanut kertoa laivalla olosta. 
Ruuat laivalla oli monipuolisia ja hyviä. Kaikki ruuat ja juomat sisältyivät matkan hintaan.
Tuli kyllä syötyä todella paljon tuolla matkalla. Illallisella meillä oli aina varattuna sama pöytä. Listalta sai valita ihan mitä vain halusi. Vaikka koko listan! (Lista vaihtui joka päivä)
Minä yleensä tilasin alkuruuan, pääruuan, salaatin ja kaksi jälkiruokaa :D Juomaksi vettä ja lasi punaviiniä.
Poitsu istui nätisti joka ilta syöttötuolissa ja yleensä siinä kohtaa kun me aloimme syömään jälkiruokaa, niin alkoi tulla väsykiukku ja siirsimme hänet rattaisiin nukkumaan.
Niistä All inclusive alkoholijuomista en päässyt nauttimaan tietenkään, kun oli pikkunen matkassa. 
Ruuan kanssa join aina tuon yhden lasillisen ja muuten lipitin limsaa ja kahveja.

Oleskelimme aika paljon omalla parvekkeella tai sitten laivan kannella. Laivan kannella oli baareja, uima-altaita, porealtaita, liukumäki jne... Kerran käytiin porealtaassa rentoutumassa.
Oli ihana katsella maisemia. Ilmat olivat ihanan lämpimät.
Laivalla oli pari kauppaa, jossa oli vaatteita, koruja, laukkuja, karkkia yms. mutta niistä ei tullut ostettua muuta kun hiuslakkaa, olivat sen verran kalliita ja laivalla ei saanut käyttää ollenkaan käteistä. Parina ensimmäisenä päivänä piti hyttikortille ladata rahaa, jos tarpeelliseksi sen koki.

 Porealtaassa lillumista :D


 Kuva laivan kannelta


Viimeisenä kohteena oli Napoli. Tässä muutama kuva.

 Parvekkeelta napattu kuva. Lähestyimme aamuvarhain Napolia.
Vesivius näkyy siellä.

Emmanuel II, Statue

 Napolin linnake

 Ostoskeskus



 
 Cappuccino

 Napolissa on myös hienoja taloja.

Napolissa olisi ollut kiva olla kauemmin. Ei ehditty kun kävellä yhtä pitkää ostoskatua pitkin ja se olikin siinä. Aika meni todella nopeasti ja oli kuuma päivä. 

Napolissa ehdottomasti olisi ollut mielenkiintoista käydä Pompeijin kaupungissa.

Kokonaisuudessaan Välimeren risteily oli ihana kokemus ja pienen lapsen kanssa sujui hyvin. Kunhan vain suunnittelee matkaa etukäteen ja ei stressaa turhia. Suosittelen!

Nyt unelmana ja tavoitteena on päästä Caribian risteilylle joskus lähitulevaisuudessa :)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Kanaa ja ranskalaisia?

Päivä hujahti jonnekkin nopeasti, kun olin touhunnut paljon kaikennäköstä kotona ja kaupungilla, mutta ruokailu oli unohtunut (yhtä croissanttia ja muutamaa keksiä lukuunottamatta)

Pääsin kotiin, niin ajattelin että paistan nopeasti kanaa pannulla ja laitan ranskalaiset uuniin ja that's it.. Aloin kuitenkin säätämään hieman enemmän. Mulla oli jo ranskalaiset uunipellillä odottamassa uunin lämpeämistä, kunnes keksin että jospa suurena ranskalaisten ystävänä korvaisin nuo herkut tällä kertaa ja katselin avaamatonta ruisleipä pussia. Leikkasin muutaman leivän tikuksi ja paistoin ne pannulla öljyssä ja laitoin joukkoon valkosipulia, musta- ja valkopippuria. Paistoin rapeaksi.
Samalla paistoin kanoja miedolla lämmöllä. Sitten ajattelin, että aika kuivaa syödä pelkkää kanaa sellaisenaan. Kaivoin kaapista pari avokadoa, aurinkokuivattutomaatti bruchetta (sis. aurinkokuivattutomaatti, oliveja, valkosipulia) ja basilikaa ja sauvasekoittimella tein näistä sellaisen tahnan kanan ja ruisranskisten kaveriksi. Ah nam <3






Suosittelen :)

maanantai 6. tammikuuta 2014

Välimeren risteily VOL4

Saavumme Maltalle..

 Taas kävin nappaamassa pari kuvaa parvekkeelta, kun olimme lähestymässä satamaa.

Tässä toinen kuva. 
Kaksi ihan erilaista maisemaa pienen matkan sisällä.

Astuimme aamulla laivasta ulos ja huh mikä ihana helle. Mulla oli mennyt aurinkolasit Mallorcalla rikki, joten menin heti ensimmäiseen putiikkiin, joka tuli vastaan ja ostin aurinkolasit.

Ihan tommoset perus arskat. 5€

Oltiin siis Maltan pääkaupungissa Valletassa, siellä sitten hypättiin kiertoajelulle ja se oli aluksi oikein hyvä idea. Oli niin kuuma, että teki hyvää istua bussin yläkerrassa (avo) Tuuli se vaan hulmutti mukavasti tukkaa. Otin muutaman kuvan kiertoajelulta:








Siinä muutama maisema kuva..

Saavuimme vajaan tunnin ajomatkan jälkeen Maltan entiseen pääkaupunkiin Mdinaan.
Käytiin ensin jääkahvilla ja jätskillä. Istuskeltiin ja ihmeteltiin maisemia ja nautittiin auringosta ja hieman ihmeteltiin katuja ja kujia.
Näin kerrotaan Mdinasta netissä:
" Maltan entinen pääkaupunki Mdina sijaitsee Maltan saaren keskiosassa ja on yksi parhaiten säilyneistä keskiaikaisista kaupungeista maailmassa. Tämä "hiljainen kaupunki" pitää sisällään palatseja, kirkkoja ja muita vanhoja rakennuksia sekä pieniä ja sokkeloisia katuja ja kujia, joille voi mennä vaikka romanttiselle iltakävelylle. Kaupungissa ei nykyisin edes sallita autoliikennettä, joten kaupungin kapeat kujat tulevat varmasti kävellen tutuiksi. Mdinan tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu mm. Mdinan katedraali museoineen, suuri Falson-palatsi katedraaleineen ja museoineen sekä Mdinan vankityrmät, joihin ei ehkä kaikkein herkkähermoisimpien kannata mennä."

Oli kyllä hieno paikka. Hassua kyllä, että tekstissä sanotaan ettei autoliikennettä sallita. 
Juuri tuolloin sattui olemaan klassikkoautojen näyttely ja kamala pakokaasun krääsä :D Ensin nuo autot ajoivat kamalalla metelillä kapeita katuja pitkin aukiolle, jonne autot pysäköitiin ihmisten ihmeteltäviksi
Tietenkin mies oli ihan innoissaan ja menimme katsomaan autoja. 


 mies tietty halusi poseerata autojen vierellä

jos nyt sit mä tuun yhteen kuvaan kans ;D
 Mdinan silta ja portti

Kävimme myös Mdinan vankityrmässä, joka oli mun mielestä oikeasti todella pelottava ja epämiellyttävä paikka. Mua tosissaan pelotti. Siellä oli hyvin aidon näköisiä vahanukke ihmisiä, joita kidutettiin ja stereoista kuului inhottavia ääniä. Mä otin ehkä yhden kuvan ja sitten tuli sellanen olo, et en halunnut ottaa valokuvia..
Pelästyin jopa toista turistia sielä. Tää tuli juuri toisesta pimeestä huoneesta :D kiljahdin ja muilla oli tietenkin niin hauskaa..

Bongattiin romanttinen patsas ja mies halusi kuvan siitä ja meistä:

 <3

Sitten mentiin odottelemaan bussia, jolla menimme takaisin Vallettaan. Matka kesti ja kesti... Olisi ollut tarkoitus käydä vielä shoppailemassa ja syömässä, mutta tää bussi kierteli todella kauan.. Alkoi ottaa päähän, kun oli niin kuuma ja nälkä.

Sain mä sentään muutamat ihan hyvät kuvat otettua ja nauttia auringosta. Shoppailut jäi, käytiin me yhdessä putiikissa satamassa, ennen kun noustiin takaisin laivaan, mutta silti jäi harmittamaan. Bussista näin niin paljon ihania kauppoja.







Harmittaa, kun ei päässyt käymään tuolla ihan keskustta ns. "uudella puolella" 
jossa talot ovat uusia ja moderneja.
Näki vain bussista vilaukselta.
Aikaa oli niin vähän, mutta tässähän se nälkä kasvoi ja voisin kyllä matkustaa Maltalle ja olla sielä sen viikon. Tutustua rauhassa. Maltalla on paljon nähtävää ja ihana ilmasto..